Finnisol edistää kestävää rakentamista

Tulevaisuudessa yhteiskunnallisia megatrendejä ratkaistaan yhä enemmän suunnittelupöydällä ja rakennustyömailla. Suomen Lämmöneristevalmistajien Yhdistys Finnisol ry on perustettu jo vuonna 1990 edistämään hyvää rakentamista ja asumista.

Tulevaisuudessa yhteiskunnallisia megatrendejä ratkaistaan yhä enemmän suunnittelupöydällä ja rakennustyömailla. Suomen Lämmöneristevalmistajien Yhdistys Finnisol ry on perustettu jo vuonna 1990 edistämään hyvää rakentamista ja asumista. Tavoitteemme on edistää lämmöneristeiden tarkoituksenmukaista käyttöä ja laadukasta päätöksentekoa jakamalla tietoa oikeaoppisesta lämmöneristämisestä ja sen merkityksestä rakennusten kestävyysmurroksessa.

Useita aikamme suurista haasteita voidaan osaltaan ratkaista hyvällä rakentamisella. Toimintaympäristön muutokset ja ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät suomalaisten arjessa yhä konkreettisemmin, ja vihreän siirtymän rauhallinen etenemisvauhti huolestuttaa monia. Muutos kohti kestävämpää huomista on kuitenkin jo käynnissä. Sillä, mitä päättäjät, kiinteistönomistajat ja rakennusala sen vauhdittamiseksi tekevät, on merkitystä – ennen kaikkea siksi, että tavoitteet ovat niin suuria.

Kestävän huomisen rakentamisessa on olennaista, että sääntely on tietoperusteista ja kestävyystavoitteita edistävää. Tehtävä ei ole päättäjille helppo. Toimintaympäristö muuttuu koko ajan. Haasteet ovat monitahoisia, tietoa on paljon ja se sekoittuu eri toimijoiden intresseihin. Riskinä on lyhytnäköinen päätöksenteko kokonaisvaltaisten, aidosti vaikuttavien ratkaisujen kustannuksella.

Vaateet sääntelyyn mukautumisesta luovat haasteita myös rakennusalan toimijoille. Siksi tosiasioihin perustuvan vuoropuhelun edistäminen hyvän ja kestävän lainsäädännön ja rakentamisen puolesta on ensisijaisen tärkeää.

Vuosikymmenien kokemus hyötykäyttöön

Finnisol edistää toiminnallaan hyvää rakentamista ja lainsäädäntöä tuomalla sidosryhmiensä käyttöön tietotaitoa, jota sen jäsenyrityksissä on kerrytetty vuosikymmenien aikana. Neuvomme päättäjiä, kiinteistönomistajia ja muita eriste- ja rakennusalan toimijoita laadukkaan eristämisen ja hyvän asumisen edistämiseksi. Meille hyvä eristäminen on aina oikein suunniteltu ja toimiva kokonaisuus toimintavarmuudesta tinkimättä.

Rakennusten lämmitys kuluttaa yhä yli neljäsosan kaikesta Suomessa kulutetusta energiasta. Jäsenyritystemme mineraalivillaeristeet ovat pitkäaikaisia, rakennusteknisesti edistyneitä ja pitkälle standardoituja tuotteita. Edistämällä mineraalivillan vahvuuksien hyödyntämistä rakentamisessa ja perusparannuksissa vahvistamme energiatehokkuutta ja ylläpidämme kiinteistöjen arvoa pitkällä aikavälillä.

Parempi tulevaisuus rakennetaan yhdessä

Alaa koskevassa lainsäädännössä ajankohtaista on ennen kaikkea EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) kansallinen toimeenpano. Direktiivin tavoitteena on vähentää rakentamisen päästöjä ja lisätä energiatehokkuutta koko Euroopassa. Direktiivin taustalla on 55-valmiuspaketti (Fit for 55), jonka tavoitteena on vähentää EU:n päästöjä 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Finnisol on sitoutunut etsimään rakentavia ratkaisuja energiatehokkuusdirektiivin kansallisessa toimeenpanossa. Tavoitteemme on parantaa rakennusalan toimijoiden toimintaedellytyksiä läpi arvoketjun ja vaikuttaa aktiivisesti siihen, ettei eristeiden U-arvon lisäkiristyksellä rajoiteta markkinoilta pois laadukkaita, luotettuja sekä markkinataloutta tukevia kotimaisia ratkaisuja. Näin taataan, että kaikki kestävässä rakentamisessa tarvittavat tekniset ratkaisut ovat käytössä Suomessa myös tulevaisuudessa.

Tietoon perustuvalla päätöksenteolla varmistetaan, ettei uusi sääntely käänny vastoin tarkoitustaan, suotuisaa kehitystä hidastavaksi tekijäksi. Finnisol haluaa tarjota päättäjille, kiinteistönomistajille ja rakennusalalle tietoa, joka mahdollistaa kestävän tulevaisuuden rakentamisen.

Mennään yhdessä kestävästi eteenpäin.

Petri Backström
Finnisol ry:n toiminnanjohtaja
petri.backstrom@rt.fi
+358 50 521 1888

Eristeiden EUCEB-merkintään tulisi kiinnittää tarkempaa huomiota

Eristevalmistajien yhteisessä kannanotossa peräänkuulutetaan tarkempaa valvontaa LVI-eristeiden vastuullisuuden suhteen. Mineraalivillakuidun bioliukoisuudesta kertovasta EUCEB-merkistä tunnistaa testatusti turvallisen tuotteen.

Tiedote 18.3.2021

Eristevalmistajien yhteisessä kannanotossa peräänkuulutetaan tarkempaa valvontaa LVI-eristeiden vastuullisuuden suhteen. Mineraalivillakuidun bioliukoisuudesta kertovasta EUCEB-merkistä tunnistaa testatusti turvallisen tuotteen.

Suomen lämmöneristäjien yhdistys Finnisol ry haluaa nostaa julkiseen keskusteluun mineraalivillaeristeiden sertifioinnit ja niiden merkityksen vastuullisen rakentamisen näkökulmasta. Finnisol ry toivoisi, että tuoteturvallisuusmerkintöihin kiinnitettäisiin aiempaa enemmän huomiota sekä tilaajien että rakentajien keskuudessa.

Teollisesti valmistettavien kuitujen terveysturvallisuus perustuu siihen, että niiden tulee liueta ja poistua elimistöstä eli olla bioliukoisia. Pakkauksista löytyvä EUCEB-logo sekä erillinen EUCEB-sertifikaatti ovat tapa osoittaa, että materiaali on valmistettu vastaamaan tuotteiden terveyttä ja turvallisuutta koskevia eurooppalaisia ​​vaatimuksia ja määräyksiä. Mikäli materiaalintoimittaja ei ole osoittanut testatusti, että käytetty materiaali on bioliukoista, tulisi Euroopan talousalueella myytävistä pakkauksista löytyä varoitus- ja haittamerkinnät EU-asetuksen mukaisesti (nro 1272/2008).

”EUCEB-merkkiä käyttävät yritykset ovat sitoutuneet valvontajärjestelmään, jossa määritelty kuidun kemiallinen koostumus mitataan säännöllisesti”, Finnisol ry:n puheenjohtaja Gunnar Forsman kertoo.

EUCEB-sertifikaattia hallinnoi riippumaton Belgian rakennusalan sertifiointiliitto (BCCA). Vain valmistajat, jotka täyttävät EUCEB-vaatimukset, saavat käyttää EUCEB-tavaramerkkiä pakkauksessaan.

”Vastuullinen rakentaja voi luottaa, että EUCEB-vaatimusten mukaiset eristeet ovat testatusti turvallisia ja välttää käytännön haasteita työmailla, kun kuidun koostumusta ei tarvitse selvittää jälkikäteen”, Forsman toteaa.

Varmistathan, että käyttämäsi tuotteen tuoteturvallisuusmerkinnät ovat asianmukaiset.

Vastuullisesti toimivat eristemateriaalivalmistajat löytyvät EUCEB-sertifioinnin tietokannasta.

Gunnar Forsman
Finnisol ry:n puheenjohtaja

Paloturvallista joulun aikaa

Vuosi on pimeimmillään, eikä Etelä-Suomessa valoa toistaiseksi tuo edes kaivattu lumi. Tunnelmaa kaamoksen keskelle luodaan jouluvaloilla ja elävillä tulilla, ja monessa kodissa kynttilöitä poltetaankin nyt ahkerasti. Myös takkavalkea, ulkoroihut ja saunominen kuuluvat itsestäänselvästi joulun aikaan.

Tunnelmallinen loppuvuosi on paloturvallisuuden kannalta riskialtista aikaa. Kiinteistölehti muistuttaa, että Suomessa syttyy vuosittain lähes 3000 asuntopaloa, ja kertaa artikkelissaan vinkkejä paloturvallisuuden parantamiseen. Listalta löytyvät tutut ohjeet mm. palovaroittimen toiminnan varmistamisesta ja kynttilöiden polttamisesta vain valvotusti, ja taloyhtiöiden velvollisuuksista yleisten tilojen paloturvallisuuteen liittyen muistutetaan.

Taloyhtiöissä tyypilliset haasteet liittyvät palokuormaan, avonaisiin palokatkoihin ja paloturvallisuusjärjestelmien huoltoihin. Paljolta huolelta säästytään, jos turvallisuuskysymyksiin on kiinntetty huomoita jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Hyvin suunniteltu ei kuitenkaan riitä, jos toteutus ontuu.

Keskeistä on, että rakentamisessa käytetyt materiaalit ovat paloturvallisia ja että niitä on käytetty oikein. Tästä tulisi taloyhtiöllä olla varma tieto, ja tarvittaessa asia on syytä selvittää. Sama pätee omakotitalojen asukkaisiin – on aina tärkeää varmistua siitä, että esimerkiksi eristeenä käytetyt materiaalit ovat todellisuudessakin sitä mitä taloon on suunniteltu käytettävän. Paloturvallisen eristeen korvaaminen vähemmän turvallisella ratkaisulla muodostaa merkittävän riskin.

Syttyneistä tulipaloista moni olisi estettävissä noudattamalla yleistä huolellisuutta ja tähän tulee tottakai ensisijaisesti pyrkiä. Mutta on myös hyvä tiedostaa, että jos onnettomuus sattuu kohdalle, asunnon rakenteellisilla ratkaisuilla ja käytetyillä materiaaleilla on paljon merkitystä palon leviämisen ja vahinkojen suuruuden kannalta.

Esa Mäki
Toimitusjohtaja, Rockwool Finland

Rakennettiinpa kivestä tai puusta, mineraalivilla on varma valinta eristeeksi

Ympäristöministeriö myöntää avustusta puurakentamisen koulutuksen kehittämiseen. Ministeriön hiljattain julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että tavoitteena on tukea tulevien rakentamisen ammattilaisten koulutusta siten, että se vastaa entistä paremmin erityisesti teollisen puurakentamisen ja modernin puutuoteteollisuuden nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin.

”Puun käyttö rakentamisessa on nopeassa kehitysvaiheessa. Se teollistuu, monipuolistuu korkeampiin ja suurempiin rakennuksiin, digitalisoituu, kansainvälistyy ja etsii yhteyttä muihin materiaaleihin”, kuvaa Ympäristöministeriön Puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino ja kertoo, että yhdeksi puurakentamisen kasvun esteeksi on tunnistettu kapeikot osaamisessa ja koulutuksessa.

Materiaaliin katsomatta on tärkeää, että rakentamisen lähtökohtana ovat aina laatu ja osaaminen. Mitä laajempi ymmärrys eri materiaaleista ja niiden käyttömahdollisuuksista alalla toimivilla on, sen paremmin pystytään vastaamaan paitsi kuluttajien tarpeisiin mm. asumisviihtyisyyden ja turvallisuuden osalta, myös aikamme ilmastohaasteisiin. Kun uusia tulevaisuuden tekijöitä koulutetaan rakennusalalle, olisikin tärkeää, että heille syntyisi mahdollisimman kattava ymmärrys rakentamisen kokonaisuudesta ja siihen liittyvistä näkökulmista.

Puurakentamisen suosion kasvu ilmiönä liittyy laajempaan ilmastoystävällisen rakentamisen trendiin. Myös eristeteollisuus tekee kunnianhimoista, eteenpäin katsovaa työtä kestävän tulevaisuuden eteen. Luonnon materiaaleista, kivestä ja lasista, valmistettavan mineraalivillan yhä kehittyvät kierrätys- ja uusiokäyttömahdollisuudet tekevät siitä ilmaston kannalta kestävän vaihtoehdon. Kun rakentamisen päästöjä mitattaessa huomioidaan koko rakennuksen elinkaari, korostuu toimivien kierrätysratkaisujen merkitys.

Puun käytön yleistyminen yhä suurempien ja korkeampien rakennuksien materiaalina tuo mukanaan mahdollisuuksia, mutta myös haasteita, joista yksi on paloturvallisuus. Esimerkiksi puurakenteisten kerrostalojen kohdalla on keskeisen tärkeää, että käytettävät eristeet ovat palamattomia. Tämä tulee huomioida jo suunnitteluvaiheessa.

Uuden osaamisen myötä syntynee uusia mahdollisuuksia hyödyntää olemassaolevia rakennusmateriaaleja. Vahva kokonaisuuksien hallinta ja monipuolinen ammattitaito ovat laadukkaan rakentamisen ytimessä nyt ja tulevaisuudessa – rakennettiinpa sitten kivestä, puusta tai molemmista.

Gunnar Forsman
Finnisol ry:n puheenjohtaja

Vanhastakin talosta saa eristämällä energiatehokkaan

On arvioitu, että Suomeen rakennettiin sotien jälkeen ainakin 200 000 rintamamiestaloa. Näistä sympaattisista puurakenteisista, harjakattoisista omakotitaloista moni on yhä pystyssä ja asuinkäytössä. Monille oma rintamamiestalo on jopa asumishaaveiden täyttymys.

Rintamamiestalot on rakennettu aikana, jolloin nykyiset energiatehokkuusvaatimukset olivat tuntematon käsite. Tuolloin talot lämmitettiin polttamalla puuta uuneissa ja puuhelloissa. Sittemmin asumisen standardit ovat muuttuneet ja lämmitys on monissa taloissa toteutettu muilla keinoin, vaikka alkuperäisiäkin ratkaisuja on vielä käytössä.

Rintamamiestalot ovat osa suomalaista kulttuuriperintöä ja on hienoa, että ne ovat asunnonostajien keskuudessa yhä arvossaan. Moni nuoripari ja perhe haaveilee tänäkin päivänä kodikkaasta ”mummonmökistä”. Samaan aikaan ilmastokysymykset koetaan yhä tärkeämpinä, ja asumisessa pyritään energiatehokkuuteen. Suomen oloissa ympäri vuoden asuttavan vanhan rakennuksen lämmittäminen on myös kustannuskysymys.

Vanhankin rakennuksen energiatehokkuutta voi onneksi merkittävästi parantaa korjausrakentamisen keinoin. Lisäämällä lämmöneristeitä rakenteisiin ja vaihtamalla ikkunat monikerroksisiksi saadaan jo aikaan merkittävä muutos, jota kiittää niin ilmasto kuin kukkaro.

Lämmöneristeitä lisättäessä on kuitenkin tärkeä ottaa huomioon mahdollisesti lisääntyvä tarve ilmanvaihdossa, jotta kosteusongelmilta vältytään. Eristystyö onkin aina viisainta jättää hoidettavaksi ammattilaisille, jotka ymmärtävät, kuinka talon kokonaisuus on suunniteltu. Puurakenteiseen taloon on tärkeää valita paloturvallinen ja energiatehokas eriste. Nopeasti kuivuva mineraalivilla on helppo asentaa, eikä sen kanssa tarvitse murehtia myöskään homehtumisesta. Eristemateriaalina mineraalivilla on tehokas lämmöneristäjä, jonka avulla vanhan puutalon lämmityskulut pysyvät kurissa.

Petri Viljanen, Paroc