Eristetty totuus -kampanja on viime kuukausina nostanut esille hyvän äänieristämisen merkitystä ihmisten hyvinvointiin niin kouluissa, kodeissa kuin työpaikoilla. Tärkeä teema ansaitsee edelleen huomiota, sillä se koskettaa arjessa meistä monia – kenties useimpia.

Usein meluhaitoista puhuttaessa ensimmäisenä mieleen tulevat rakennustyömaat ja moottoritiet; toisin sanoen voimakas, korvia särkevä mekkala, josta ei voi olla häiriintymättä. Hyvinvoinnille haitalliset äänet eivät kuitenkaan suinkaan aina ole näin ilmeisiä. Tämä käy ilmi Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun tuoreesta tutkimuksesta, josta Yle uutisoi hiljattain. Tutkimuksen mukaan puhemelu aiheuttaa stressiä ja häiritsee työntekoa. Etenkin avokonttoreissa kyseessä on yksi suurimmista työntekijöiden kokemista häiriötekijöistä. Häiritäkseen puheen ei edes tarvitse olla erityisen voimakasta – riittää, että sanoista saa selvän, sillä silloin ihminen pyrkii automaattisesti tulkitsemaan niiden sisältöä ja keskittyminen on tiessään.

Tutkimuksessa havaittiin, että tarpeettomalla puheäänellä on erittäin suuri vaikutus työtehokkuuteen työmuistia vaativissa tehtävissä. Koehenkilöiden stressihormonitasot kohosivat ja työkuormitus lisääntyi. Nämä ovat merkittäviä tuloksia, joiden soisi johtavan vakaviin pohdintoihin työpaikoilla.

Kuinka ongelmat sitten tulisi ratkaista?

Yhtenä vaihtoehtona tarjotaan nk. peiteääntä eli kaiuttimista soitettavaa taustakohinaa, johon ympärillä kuuluva puhe hukkuu siinä määrin, etteivät sanat erotu häiritsevästi. Keskeistä olisi kuitenkin kiinnittää työskentelytilojen akustiikkaan huomiota jo rakennusten suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Avainasemassa on hyvä eristäminen ja siihen liittyvät oikeat materiaalivalinnat.

Markkinoilla olevissa eristemateriaaleissa on eroja, ja valintaa tehdessä on syytä pitää mielessä tilan käyttötarkoitus. Erityistä rauhaa ja hiljaisuutta vaativiin tiloihin kuten työpaikoille ykkösratkaisu on mineraalivilla, sillä sen ääntä eristävät ja vaimentavat ominaisuudet ovat ensiluokkaiset ja se taipuu moniin käyttötarkoituksiin. Villaisia vaimennuslevyjä voi asentaa niin kattoihin kuin seiniinkin, ja ne ovat palamattomina myös turvallinen valinta.

Vaikka parhaissa tapauksissa akustiikkaan kiinnitetään huomiota jo tiloja suunniteltaessa, ei koskaan ole liian myöhäistä. Työpaikkojen äänimaiseman muokkaaminen on mahdollista myöhemminkin, jos vain tahtoa löytyy. Tutkimustulosten perusteella sitä todella soisi löytyvän.

Johanna Harila