Pariisin maailmankuulun kirkon Notre-Damen tulipalo on järkyttänyt ympäri maailmaa ihmisiä. Lähes korvaamattomia vahinkoja aiheuttanut palo on johtanut valtaviin lahjoituksiin kunnostustöitä ajatellen. Tapahtunut on muun ohessa vakava varoitus siitä, että monista edistysaskeleista huolimatta paloturva on edelleen erittäin ajankohtainen ja elintärkeä asia.

Rakennusten kohdalla puhutaan paloluokista, jotka on suunnittelusta alkaen otettava huomioon. Paloluokka määräytyy usean eri tekijän perusteella.  Rakennuksen käyttötarkoitus, henkilömäärä joka sitä käyttää ja siellä harjoitettavan toiminnan luonne ja laatu, kuten esimerkiksi asuminen, julkinen tila tai liiketoimisto vaikuttavat. Luonnollisesti myös koko ja kerrosmäärä ovat oleellisia tekijöitä.

Mitä korkeampi paloluokka rakennukselle valitaan, sen vapaammin sen voi suunnitella ja toteuttaa. Korkea paloluokka tarkoittaa suoraan myös korkeampaa vaatimustasoa käytettäviltä materiaaleilta. Tällöin materiaalikohtaiset erot palotilanteessa korostuvat. Mineraalivillatuotteet ovat palamattomia ja sen vuoksi niitä voi käyttää ilman rajoituksia kaiken tyyppisissä rakennuksissa.

Palavat lämmöneristeet sen sijaan lisäävät rakennuksen palokuormaa ja vaikuttavat siten rakennuspalon kehittymiseen ja leviämiseen. Lisäksi ne muodostavat rakennuspalossa savua ja saattavat jopa kaasuuntua lämmön vaikutuksesta muodostaen syttymiskelpoisia savukaasuseoksia. Mineraalivillatuotteet eivät muodosta palon yhteydessä haitallisia palokaasuja.

Pariisin tapahtumat ovat tietysti ainutlaatuisia ja tapauskohtaisia, eivätkä missään nimessä yleistettävissä. Hyvin vanha rakennus, käynnissä olleet kunnostustyöt ja muut mahdolliset sekä vielä selviävät tapahtuneeseen vaikuttaneet seikat on huomioitava, kun onnettomuutta myöhemmin arvioidaan. Paloturvallisuuden nouseminen voimakkaasti keskusteluun on hirvittävien tapahtumien ainoa positiivinen asia. Sekä uudis- että korjausrakentamisessa tehdään valintoja, joilla on merkitystä. Myös eristämisessä, jossa mineraalivilla on palamaton vaihtoehto.

Gunnar Forsman