Asumisterveysliiton toiminnanjohtaja Hannele Rämö antoi Iltalehdessä 16.4.2019 vinkkejä asunnon kosteushaittojen merkkien ja niiden syntyyn vaikuttavien riskirakenteiden tunnistamiseksi.

Aihe on tärkeä ja koskettaa monia: liian usein kodin kosteushaitat jäävät ajoissa havaitsematta ja paljastuvat vasta asukkaiden alkaessa oirehtia sisäilmaongelmien vuoksi. Kuten kirjoituksessa tuodaan esiin, erityisen haastavaa kosteushaittojen tunnistamisessa on se, että ongelmat voivat olla rakenteiden sisällä eikä niitä näe päällepäin.

Listatessaan seikkoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota kosteusvaurioiden varalta, Rämö mainitsee muun muassa ongelmat lämmöneristyksessä: hän nostaa esille riskit, jotka syntyvät eristeiden tai puurakenteiden ollessa maanpinnan alapuolella. Lämmöneristeet eivät Rämön mukaan myöskään saa olla liian pienet tai ohuet eikä niitä saa olla lisätty hallitsemattomasti rakennuksen ulkopuolelle.

Nämä ovat tärkeitä huomioita. Syy rakennusten kosteusongelmiin löytyy usein siitä, ettei rakenteiden toteutus vastaa suunniteltua. Katse on suunnattava ennen kaikkea lämmöneristeiden oikeaoppiseen asentamiseen.

Vastuullinen rakentaminen on kokonaisuus, jossa ymmärretään eri materiaalien käyttäytyminen ja käyttötarkoitus. Eri materiaaleista valmistettujen eristeiden asennettavuudessa on suuria eroja, jotka on tärkeä tuntea. Esimerkiksi mineraalivillaeristeiden joustavuuden ansiosta asennus onnistuu ilman, että rakenteeseen syntyy rakoja. Huolellisuus eristeiden asentamisessa on keskeisen tärkeää, sillä virheellinen asennus voi aiheuttaa vakavia lämpövuotoja ja johtaa myös muihin ongelmiin.

Rakentajan onkin hyvä tiedostaa, että eristeiden käytettävyydessä on eroja. Ei riitä, että lämmöneriste täyttää luvatut tuoteominaisuudet – vasta hyvä asennettavuus takaa moitteettoman lämpöteknisen toimivuuden ja terveellisen sisäilman.

Gunnar Forsman