Koti on turvapaikkamme maailmassa. Siellä vietetään aikaa perheen kesken, rauhoitutaan työpäivän päätteeksi, painetaan pää väsyneenä tyynyyn ja juodaan sunnuntaiaamun kahvit. Siellä ovat tärkeimmät ihmisemme ja omaisuutemme. Ei siis ihme, että kotia pyritään suojaamaan kaikin keinoin: turvalukoin, vakuutuksin ja hälyttimin.

Turvallisuus on hyvä pitää mielessä jo kodin rakennusvaiheessa tai vanhan rakennuksen peruskorjausta suunniteltaessa. Monikaan ei kenties tule ajatelleeksi, kuinka paljon materiaalivalinnoilla on merkitystä turvallisen asumisen näkökulmasta. Tämä pätee myös eristämisessä käytettäviin materiaaleihin.

Lämmöneristeen valinnalla voidaan oleellisesti vaikuttaa rakennuksen palokuormaan sekä rakenteiden palonkestävyysaikoihin ja siten rakennuspalon kehittymiseen ja leviämiseen. Lämmöneristeen valinta vaikuttaa lisäksi rakennuspalossa savun sekä erilaisten palokaasujen muodostumiseen.

Riskit on syytä ottaa tosissaan, sillä suomalaisissa kodeissa syttyy vuosittain lähes 3000 tulipaloa. Palon lähteitä ovat mm. erilaiset sähkölaitteet, liedet ja uunit sekä kynttilät – samat asiat, jotka tekevät kodista kodin. Niitä ilman emme voi elää, mutta voimme tehdä valintoja, jotka lisäävät turvallisuuttamme.

Mineraalivilla ei pala. Mineraalivillaeristeet ovatkin turvallinen valinta kaiken tyyppisiin rakennuksiin: ne antavat rakennuspaloissa suojaa ehkäisemällä palon leviämistä rakenteissa, eivätkä ne muodosta palon yhteydessä haitallisia kaasuja. Niistä ei myöskään tipu paloa levittäviä palavia pisaroita.

Asunnon tulipaloriskin voi minimoida hälyttimillä ja huolellisuudella, mutta jo rakennusvaiheen ratkaisuja tehtäessä on tärkeää tuntea eri rakenteiden ja materiaalien käyttäytyminen palotilanteissa.

Tiukan paikan tullen eristeillä on eroa.

Jussi Jokinen
Kehityspäällikkö
Saint-Gobain Finland Oy